VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Palmusunnuntai

Pienten virpojien ilona oli kyllä tänään ihana auringon paiste. Meidänkin ovella kävi muutama pitkänokka ja pupunen virpoen meille hyvää tulevaa vuotta. Pojan salibandypelien ympärille organisoitui meidän palmusunnuntai, mutta onneksi sieltä löytyi rakonen pajunkissojen keräilyyn ja kunnon pitkään lenkkiin. Omat pajunkissat halusin ilman värikkäitä koristeita ja höyheniä. Maitolaiturilla blogin innoittamana kääräisin ne juuttinarulla kauniiksi kimpuksi, enkä laittanut niitä laisinkaan maljakkoon.

Suloisia pastellinvärisiä munia ei sentäs virpojille annettu, eikä ne onneksi ole lastenkaan suosiossa niin kauan kun yllätys suklaamunia löytyy kiposta.






Piipahdin pelimatkalla Plantagenissa ja löysin vihdoinkin valkoisia helmililjoja. Monet kertovat niitä ostaneensa ihan Prismasta, mutta meidän lähi Prisman valikoimaan ne eivät tunnu kuuluvan. Nyt odottelen, että ne aukeavat kauniisti. Voin luvata, että niitä saatte vielä ensi viikon aikana ihastella täällä blogissakin.

Ensi viikko onkin ihanan lyhyt työviikko. Pääsiäisenä ajelemme veljeni luokse Jyväskylään ihastelemaan sitä tädin sydämen valloittanutta pikkumiestä. 

Arvatkaas malttaisinko enää yhtään odottaa :)

-Ansku



6 kommenttia:

  1. Kaunis on pääsiäisasetelmasi! Itsekin kävin tänään toivorikkaana Plantagenissa, että josko olisi valkoisia helmililjoja löytynyt, vaan eipä ollut. No, mukaan lähti kuitenkin krookuksia ja ruukkutulppaaneja.

    VastaaPoista
  2. Kaunis asetelma. Valkoiset helmililjat on niin kauniita.

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia <3
    Tervetuloa näille nurkille :)

    VastaaPoista
  4. Suloisia asetelmia <3

    Itse en ole löytänyt lähikaupasta vielä ollenkaan helmililjoja! Törkeää :/

    Palmusunnuntai-illan jatkoja kamuselle :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis asetelma kuvissa.
    Mun suosikkeja noi hempeät pikku munat on...ne ei meillä millään meinaa pysyä kipossa.

    Mukavaa viikkoa sinne!
    -k-

    VastaaPoista
  6. Mä sit tykkään sun kuvista! Kaunista <3
    Aurinkoa päivääsi,
    Minnukka :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3