VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Joulupukin apulaisena

Tänään olen ollut joulupukin apulaisena ja käärin loput savon rakkaiden paketit valmiiksi. Ai että minä pidän tuosta pakettien käärimisestä ja lahjojen antamisesta. Ilo oli itsekin saada maanantaisen vapaapäivän kunniaksi ihana jouluinen paketti. Äitini ompelema Tilda tonttu ja aivan mielettömän ihana ja niin taidokkaasti tehty. Kaunis kiitos kultainen äiti <3

Tilda neitonen pääsi paraatipaikalle puusohvalle ja se oli kuin tehty Tukholmasta löytyneen tyynynpäällisen viereen. Tukholmasta löytyi myös noita kauniita sanomalehtipaperin tyylisiä lahjapussukoita ja vanhaa huokuvia pakettikortteja. Niistä tulikin kerrassaan suloisia paketteja. Olen nostanut kauneimmat paketit tuohon kelkan päälle, jotta niitä saa ihastella joka päivä jouluun saakka. Lapsetkin ovat antaneet olla pakettien kaikessa rauhassa.






Reissutuliaisia oli myös tämä postilaatikko. Tänne on kiva kätkeä pian postilaatikkoon ilmestyvät joulukortit...ensimmäisen lumiukkokortin sainkin jo ihanalta ystävältäni ja se on sujautettu jouluiseen lootaan.

Joka päivä kun vähän puuhailee, tulee jouluvalmistelut tehtyä ihan huomaamatta!

On tämä niin jännittävää aikaa!

-Ansku



4 kommenttia:

  1. Ihania Tukholman tuliaisia ilmestynyt kotiinne.Aivan suloinen tuo Tilda-nukke!
    Mukavia Jouluvalmisteluja!
    T.Asta

    VastaaPoista
  2. Tilda tonttu on suloinen.
    Oli onni että löysimme kivoja tuliaisia kotiin :)

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihania tuliaisia ja tilda tyttönen <3 tuo postilaatikko olisi ollutkin loistava löytö tännekin =D Ihanaista joulun touhuilua sinne <3

    VastaaPoista
  4. Ihana tildatonttu ja tosi kiva tuo postilaatikkokin!:)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3