VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kohti pääsiäistä

Tänä vuonna pääsiäiskoristelut on jäänyt kyllä vähiin. En saanut kylvettyä edes ohransiemeniä, onneksi tarhasta saatiin kotiin valmiit istutukset. Varastosta kaivoin muutama vuosi sitten tekemäni isot pääsiäismunat ja viime vuonna ostamani tipun. Muuten mennään kyllä kukkasien voimin. Muutama pieni tipu ja viiriäisten munat luovat lopun tunnelman. Tekstiilejä en koskaan pääsiäiseksi vaihda ja muutenkin minun pääsiäiseeni kuuluvat vahvasti sipulikukat. Tosin niistä olen nauttinut jo pitkän tovin kevään aikana.

Huomenna olisikin lyhyt työpäivä ja sitten saa aloittaa pitkät vapaat siivotussa kodissa. Mitään suuria suunnitelmia ei ole, maalataan jos jaksetaan, mutta muuten vaan huilitaan ja nautitaan.










Nyt onkin ihanan viettää pitkät vapaat kotona. Toivottavasti saisimme grillikauden avattua, ainakin sääennustukset lupaavat upeita ulkoilukelejä. Pihahommia riittää, eikä sitä varastoakaan ole vielä siivottu. Onneksi on neljä kokonaista päivää aikaa puuhastella.

Mitä sinun pääsiäiseesi kuuluu?

Toivottavasti ainakin sopivasti lepoa,

Ansku

5 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia :). Pidän myös helmilijoista ja narsisseista, pääsiäiskoristeita meillä on lähinnä lasten askartelemia juttuja ja rairuoho kylvettiin. En vaihda itsekään pääsiäistekstiilejä, mutta näihin aikoihin keväisempiä juttuja kyllä :). Pääsiäisena luultavasti puuhaillaan kotona ja käydään mummulassa, mukavaa pääsiäisen aikaa :)!

    VastaaPoista
  2. Mun pääsiäiseen Kuului: ohrat ja tipuset-tiedä häntä..tänävuonna jäi väliin. Mutta muista kukista nautin ja yleensä siististä kodista. En syö edes mämmiä! Joten vappusimaa ootellessa:) Kaunista on kodissasi, oikein ihanaa pääsiäispyhiä perheellesi<3

    VastaaPoista
  3. Me vietettiin pääsiäistä jo trulleillen vähän etukäteen viime lauantaina ja perjantaiaamuna lähdetään siskon luokse pääsiäisen viettoon. Juhlitaan siskon tytön synttäreitä ja irtaudutaan täältä kotoa hetkeksi :) Niin kivaa :)

    VastaaPoista
  4. Oijoi miten kauniita kuvia ♥

    Viikonlopuksi on luvattu aurinkoista ja lämmintä säätä, joten mikäli ennuste paikkansa pitää, niin sitä ainakin kuuluu pääsiäiseen ;)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3