VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

tiistai 23. syyskuuta 2014

Talon numero

Niin ne vaan illat viilenee ja pimenee joka ilta aikaisemmin. Tänään onkin ollut tavattoman kylmä ja tuulinen päivä. Villasukat jalassa olen viipottanut koko päivän. Takkaankin tekisi mieli laittaa tulet, mutta meiltä on kaikki polttopuut loppuneet...viimeistä klapia myöten. Meillä on puiden suhteen rajallinen määrä säilytystilaa, joten ei voida niitä hommata kerralla hirveitä määriä. Huomenna onneksi tulee motti pihaan kuivattua koivuklapia ja lämmityspuuhat voi alkaa.

Lämpöä ja tunnelmaa saa onneksi myös kynttilöiden avulla. Niitä meillä poltetaankin jo taas mahottomia määriä. Minä kun en osaa laittaa vain yhtä tai kahta kynttilää palamaan, niitä pitää olla paljon. Takan reunalle, lipaston päällä, komuutin nurkilla, sohvapöydän päällä ja muutaman jos vielä lyhtyynkin laittaisi. Talolyhtyyn laitoin valon sisälle ja nostin sen valoa tuomaan pienen radiopöydän päälle. Lyhty on muutama vuosi sitten ostettu Etolasta ja on ollut minulle kovin mieluinen. Pidän sen koosta ja sen yksinkertaisuudesta.





Vanhempieni yhteistuumin rakentamiin puutikkaisiin nojaa talomme numero. Tai tarkemmin sanottuna naapurin talon numero. Meidän talo sijaitsee kirvesvarsitontin päässä ja päätilasta lohkotulla tontilla sijaitsee vanha 1960 -luvulla rakennettu talo. Siihen saimme muutama vuosi sitten uudet naapurit ja heidän uusiessa talon julkisivua kävi numero heille tarpeettomaksi. Koska he ovat a- ja me b -talon väkeä on numero molemmille yhteinen. 

 Eräs päivä ovikello soi ja naapuri kysyi, haluaisitko sinä tämän talon numeron. Numerolle olisi ollut ostajiakin, mutta naapurin rouva halusi antaa sen minulle. Hän tietää, että pidän kaikesta vanhasta ja rosoisesta. Minä puolestaan vien heidän pienelle tytölle Tinttarallan vanhat vaatteet ja ne otetaan kiitollisena vastaan. Vaihdantataloutta siis parhaimmillaan :)

Kyltti on mielestäni todella kaunis. Sopivasti ruostetta, kulumaa, kauniilla fontilla olevat numerot ja kuin pisteenä i:n päälle on kyltin päälle roiskunut valkoista maalia. Ihana aarre <3




Viikon päästä minulla on viimein ortopedin tapaaminen. Lonkka kuvataan ensin ja sitten katsotaan onko kuusi viikkoa keppien kanssa tuottanut tulosta. Olo on suhteellisen hyvä ja lähes kivuton. Särkylääkkeitä en ole tarvinnut vesijuoksun ansioista syödä juurikaan. Odotukset hyville tuloksille ovat siis kovat. Muunlaisiin tuloksiin en nyt jotenkin halua edes valmistautua.

Odotan niin kovasti pitkiä lenkkejä raikkaassa syyssäässä, 

tahto parantua on valtavan suuri.

Tunnelmallisia iltoja,

Ansku



16 kommenttia:

  1. Ihana naapuri sinulla :) ja ihania kuvia taas kerran <3 Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä takkatuli,kynttilät ja villasukat vain kuuluvat syksyyn <3

    Täällä niin pidetään peukkuja sun tervehtymisen puolesta!Reipas oot ainaki ollut :)

    Näihin teijän kodin tunnelmallisiin kuviin on aina niin ihana syventyä <3
    Kylttikin passaa teille niin hyvin!
    Ihastuttava naapuri!

    Tunnelmallista syyskuun iltaa ja pysykäähän lämpiminä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saunan lämpöön oli päästävä, kun ei takkaan tulta saanut. Villasukat lämmittää onneks varpaita :)

      Kyllä minäkin kovasti toivon, että keppeily olisi nyt viimein ohi.

      Kiitos Kikke kulta tsempeistä <3

      Poista
  3. Niin kauniita ja tunnelmallisia kuvia!♡

    VastaaPoista
  4. Ihania tunnelmakuvia! Voi miten söpö kyltti, tykkäisin myös :)

    VastaaPoista
  5. Kiitokset Jenni, kyltti on todella ihana <3

    VastaaPoista
  6. Kyltti on ihana, oikein hyvät vaihtokaupat :)
    Hui nytkö se talvi jo alkaa! Takkatuli ja villasukat on täälläkin ahkerassa käytössä. Toivon kovasti että pian saat heivata kepit menemään <3

    Mukavaa keskiviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihtokauppailu on kivaa :) Ja kyllä ne villasukat on vaan kaivettu jalkoihin ja äipän kutomat uudet sukatkin on jo käytössä <3

      Poista
  7. Kauniita tunnelmia ja kuvia. Söpö kyltti ja vaihtotalous on tosi hieno juttu.

    VastaaPoista
  8. Kiva lahja naapurilta ! Kynttilät palaa heti kun tulemme kotiin arkenakin.
    Toivotaan että kepit katoaa ja pääset nauttimaan kävelylenkeistä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilät on kovassa käytössä meilläkin joka päivä. Kyllä toivo keppien poisjäämisestä on suuri.

      Poista
  9. Ihanat syksyiset tunnelmat ja asetelmat <3 Numerokyltti passasi kyllä teille loistavasti! Onni että naapuri ymmärsi lahjoittaa sen juuri sille, joka kauneutta arvostaa :)

    Voi että mä niin toivon parhaita uutisia lonkillesi. Olet ollut ainakin super-ahkera kuntoutuja <3

    Kaunista ja tunnelmallista torstai-iltaa VillaHoviin!

    VastaaPoista
  10. Kiitokset ihanainen...täällä on saatu toipua myös äidin hoivassa <3

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3