VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Teinille tuunattua

Meidän esikoisen huoneesta en olekkaan postannut teille pitkään aikaan. Tämä huone ei ole kyllä aina kovin kuvauksellisessa kunnossa ja toisaalta tänne ei äidillä ole aina edes lupa tulla. Se miksi tänne huoneeseen kameran kanssa eksyin, oli tuo pöydän maalausprojekti ja pojan treeniaika :) 

Olen ostanut tuon pöydän pojalle joskus kirpparilta 5 € hintaan. Se oli alunperin sininen ja maalasin sen vuosia sitten valkoiseksi. Teinipojalla vaan tahtoi pöydän pinta kärsiä ja valkoinen maalipinta alkoi näyttää kaikkea muuta kuin raikkaalta ja siistiltä. Pöytä kaipasi siis kokonaan uuden maalikerroksen. 

Huoneen ehdoton katseen vangitsija on tuo tummanharmaa seinä, joten ajattelin kokeilla pöytäänkin harmaata maalia. Kokonaan en halunnut pöytää harmaalla käsitellä, joten pöytälevy ja samalla ajatuksella myös tuolin istuinosa sai harmaan sävyn pintaansa. Country Frenchin luonnonmukaisista maaleista löytyi tähänkin tarkoitukseen sopiva maalisävy. Sävyksi valikoitui Jäkälä, joka on ihanan tumma ja muun huoneen sävyihin todella hyvin sopiva. Jäkälän sävy on jonkin verran seinän sävyä vaaleampi, mutta hyvin huoneen sävyihin yhteensopiva.


Koska pöytä on tosiaan teinipojan käytössä ajattelin suojella tätä maalipintaa heti alusta saakka. Maalauksen jälkeen käsittelin pöydän pinnan Country Frenchin vahalla, joka antaa pöydällä suojaavan ja kauniin pinnan. Vanhan ajan perinteinen huonekaluvaha on hengittävä, luonnollinen ja turvallinen. Vahoja löytyy värittömänä ja sävytettyinä. Tämä pöytä ja tuoli on käsitelty värittömällä vahalla.


Country Frenchin maaleilla luo kyllä kauniin ja yksillöllisen lopputuloksen vaivattomasti. Itse pidän maalin elävästä pinnasta, joka antaa anteeksi pienet virheet kokemattomattomallekin maalarille. Maalit ovat mattapintaisia, luontoystävällisiä ja hengittäviä sisämaaleja. Vanhan ajan perinteiset maalit sopivat huonekaluille ja seinäpinnoilla ja ovat kotimaisia tuotteita. Värikartoista löytää varmasti jokainen itselleen sopivia sävyjä.

Samoja maaleja olen testannut myös neidon kammariin ja siitä voit lukea tarkemmin klikkaamalla tästä.

Olipa kivaa pitkästä aikaa maalata ja kokeilla muutakin kuin sitä perus valkoista maalia :)

Kokeile sinäkin!

-Ansku

* Postaus tehty yhteistyössä Country Frenchin kanssa *

2 kommenttia:

  1. Tulipas setistä hieno ! Kannatti kokeilla rohkeasti muutakin kuin valkoista.
    Poitsulla on siisti huone. Kivaa viikonloppua !

    VastaaPoista
  2. Kiitokset Allidaalia! Yllätyin itsekin miten maalaaminen harmaalla oli mukavaa ja lopputulos oli varsin palkitseva :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3