VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa

Kevättä on tosiaan rinnassa, vaikka takatalven uhka hiipiikin ovelle. Lumet ovat täältä pääkaupunkiseudulta sulaneet kokonaan ja piha on jo haravoitu. Talvikengät ovat vaihtuneet tennareihin ja keväisiä vaatteita on ostettu tummien tilalle. Auringon antama energia on kyllä ihanaa.

Tänään leikkelin helmililjoista ja narsisseista pitkäksi venähtäneitä oksia maljakkoon. Samalla sain idean tehdä asetelman tuohon pieneen koriin, jonka ostin jouluiselta Porvoon reissulta. Heinää korin pohjalle ja näin kananmunille tuli suloinen pesä. Yhteen munista askartelin pienen kimpun. Tuo iso keittiövaaka on kyllä lempipaikka tehdä vuodenaikojen ja juhlien mukaisia kauniita asetelmia. Siinä kauniit asiat näkee koko ajan ja ne ovat ilahduttamasta aamusta iltaan ohilkulkijoita.












Tänään täällä on ollut lämpötila lähellä nollaa ja tuulee todella kovasti. Vaikka aurinko on paistanut meillä tänäänkin, on ilma valtavan kolea. Vein kylmyyttä uhmaten lakanat aamulla ulos ja voi miten ne tuoksuvat raikkaalle...aivan kevättuulelle.

Pääsiäiseenkään ei ole enää kuin 2 viikkoa aikaa, ihana pitkä vapaa katkaisee kiireisen ja rankan työkevään ennen kesää. Odotettu huilitauko tiedossa.

Joko sinä olet laittanut pääsiäistä kotiin? Minä taidan viikonlopun aikana kaivella vielä pääsiäiskoristelaatikon varastosta, sieltä voisi jotain kaunista nostaa lipaston päälle.

Ihanaa viikonloppua,

Ansku

10 kommenttia:

  1. Ihanat keväiset asetelmat!
    Täälläkin on ollut todella kylmä päivä. Tuuli menee luihin ja ytimiin.
    Pääsiäistä en ole vielä laitellut, mutta tänään ostin helmililjoja ja narsisseja:)
    Mukavaa lauantai-iltaa <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne. Asetelmien teko on kyllä terapeuttista puuhaa ja kukat ilahduttavat aina <3

      Poista
  2. Onpa suloinen kevätasetelma.
    Meillä ei vielä pääsiäistä ole laiteltu, mutta harkitsin kyllä eilen muutaman tipusen hakemista varastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Varastoon kannattaa piipahtaa "ostoksille" :)

      Poista
  3. Kaunis asetelma ja ihanan valosat kuvat <3 Pikkuhiljaa alkaa meillä myös pääsiäinen hiipiä sisustukseen :) Illan jatkoa muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Jonna, aurinkoisella säällä on ilo kuvata. Sieltä se pääsiäinen hiipii munineen päivineen ;)

      Poista
  4. Onpa kaunis ja keväinen asetelma ♡ Olet kyllä mestari asetelmien ja tunnelmanluomisessa niillä!!

    VastaaPoista
  5. Voi huokaus nää kuvat on ihanat <3 Ja noi sun kukka-asetelmat sulattaa kyllä viimeisetkin jäät! Niin upeat!

    Mäkin juuri hokasin, että pääsiäinenhän onkin jo tosi lähellä. PIkkuhiljaa alkaa pajunkissoja ja narsisseja siis löytyä kotoa ja raeruohojenkin kanssa meinaa tulla kiirus...

    Energistä viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Iida Emilia. Asetelmien teko on vaan niin mukavaa puuhaa ja näemmä siinä on taidot kehittyneet vuosien varrella :)

      Energiaa...sitä tarvitaan, kun tuli taas niin synkkää ja pimeää!

      Poista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3