VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

lauantai 19. elokuuta 2017

Järkkäilyä

Kostean nihkeät terveiset VillaHovista. Tänään onkin ollut melkoisen trooppinen tuo ilma, välillä sataa ja välillä paistaa. Kosteusprosentti on ollut varmasti aika korkea. Nihkeydestä huolimatta siivousta oli päivän ohjelmistossa ja toiveena oli laittaa huonekaluralli vauhtiin olohuoneessa. Meillä on nimittäin ollut sama järjestys monta vuotta. Syynä siihen on tuo sisustajan kauhistus, jättikokoinen tv. Olohuoneessahan on yksi ainoa ehjä seinä, jossa tv on ollut. Vuosia sitten tv oli ikkunan edessä, mutta silloin ruudun koko oli vielä vähän inhimillisempi. Nytkin sitä kokeiltiin, mutta kun puolet ikkunoista peittyi tv-ruudun taakse, päätettiin kuitenkin luopua ajatuksesta. Isot ja suht matalalle menevät ikkunat haluan kuitenkin näkyville, sisään tulviva valo on niin tärkeää.

Saimme sentäs idean vaihtaa sohvien paikkoja ja sen myötä yksi pöytä sai olkkarista lähtöpassit. Valkoinen komuutti pääsi sitten pienen sohvaan viereen ikkunan alle. Vähän uutta ilmettä sentäs saatiin, vaikkei tätä taida moni edes tunnistaa eri järjestykseksi. Leikkokukkia kaipailin olkkarin pöydälle, mutta ostinkin k-kaupan tarjouksesta viherkasvin alle eurolla.














Loppupäivä vietettiinkin patjoja testaillessa. Kun keväällä hommattiin pojalle uusi sänky, jäi omienkin patojen vaihtoajatus muhimaan päälle. Otettiin silloin vielä oman sängyn osalta aikalisä. Tänään oli muutamassa liikkeessä hyvät alennukset ja niiden innoittamana lähdettiin petiä testailemaan. Nyt sitten odotellaan muutama viikko, että saadaan uudet napakat patjat. Päädyimme itseasiassa jenkkisänkyyn ja saimmekin entiseen sänkyyn verrattuna vähän leveyttä lisää.

Uutta sänkyä odotellessa pitää laittaa vanha myyntiin ja samalla kiertoon pistetään se olkkarista vapautunut pöytä vanhus. Toivottavasti molemmat löytävät uuden kodin.

Nyt vielä lenkillä ja sitten saunaan hikoilemaan. Illalla saakin tunnelmoida kynttilän valossa.

Leppoisaa lauantaita,

Ansku

3 kommenttia:

  1. Teillä on niin kaunis koti, oli järjestys mikä vaan.
    Uusi sänky on varmasti ihana.

    VastaaPoista
  2. Niin ihana on kyllä VillaHovi <3

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää, kuten aina <3 Ja pienikin muutos piristi varmasti!

    En malta odottaa, että pian päästään tänne jälleen ihastelemaan paikan päälle <3

    Mukavia syyspäiviä! :)

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3