VillaHovin eloa

VillaHovin eloa

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Ruokailutilan uudet kaunottaret

Syksyn myötä VillaHovissa on sisustusinto kovassa vauhdissa. Makkarin muutosta toteuttaessa ja pinterestiä selatessa tuli hurjasti ideoita myös ruokailutilan sisustukseen. Avohyllyjen toteutuksesta voit lukea edellisestä postauksesta, mutta niiden jälkeen haaveissa oli uudet tuolit ruokapöydän ympärille. Blogeissa ja instassa olen ihastellut erilaisia tuoleja, niinpä päädyin itsekin surffaamaan nettiin. Eksyin lopulta Veken kalusteen nettisivuille ja sieltä löytyikin  mieluisat tuolit. Aavistuksen modernimmat tuolit olivat mielessä ja ehdottomasti toivoin tuoleihin puun värisiä jalkoja. Valikoimaa oli runsaasti, mutta lopulta Texas tuolit miellytti silmää kaikista eniten.

Kerralla ei haluttu kaikkia tuoleja vaihtaa, joten kokopuisien tuolien kaveriksi tuli nämä kevyemmät tuolit, joissa istuinosa on muovia ja keinonahkaa. Tuolien jalkaosa on kaunista tammea ja ne sopivat mielestäni täydellisesti niin lattian kuin kattoonkin. Uudet tuolit pääsivät ansaitusti paraatipaikoille tuohon pöydän päähän ja perheen naiset ovat omineet tuolit käyttöön. Tuolien kanssa samaan aikaan tilasin istuin osaan täydellisesti sopivat harmaat lampaantaljat, jotka tekevät istumisesta entistä mukavamman. Nämä lämpöiset taljat löytyivät myös Veken mallistosta.











Ruokailutilaan olen kaivannut myös uutta valaisinta ja kuin tilauksesta tuo vanerivalaisin osui silmään clasulla. Sen kaunis ja lämmin puun väri sopii täydellisesti avohyllyillä oleviin tavaroihin, uusiin tuoleihin ja sitoo kauniisti lattian ja katon kauniiksi kokonaisuudeksi.

Valkoiset huonekalut, tekstiilien harmaat sävyt ja puiset yksityiskohdat tekevät tilasta mielestäni oikein onnistuneen. Joskus muutos on lopulta aika pienistä, mutta lopputuloksen kannalta näyttävistäkin muutoksista kiinni.

-Ansku

* Yhteistyössä Veken kaluste *


4 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavat nuo tuolit ja koko keittiön muutos😍

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit ja ryhdikkäät nuo tuolit! Ja koko ruokailutilan muutos on todella onnistunut ja upea <3

    VastaaPoista
  3. Niin hyvä muutos!
    Ja todellakin pikkuisilla hankinnoilla.
    Voi kumpa pian päästäisiin uusia tuoleja testaamaan ja tuohon kutsuvaan ruokailutilaan kahvittelemaan <3

    VastaaPoista
  4. Mukavan oloiset tuolit, ajattelen että niillä on hyvä istua. Kiva toi lamppu.

    VastaaPoista

Ilahdun kun kerrot käynnistäsi <3